Ravintola ILVES: Rehtiä ruokaa rennon meiningin retroravintolassa!

Kampin kauppakeskuksen kupeessa vuodesta 1932 toiminut ravintola Ilves innostuttaa yksinkertaisella menullaan, hätkähdyttää retrolla ilmeellään ja lopulta ihastuttaa rennon letkeällä ilmapiirillään. Rehti modernilla otteella valmistettu suomalainen ruoka on aseteltu nätisti lautaselle. Se tarjoaa rahalle vastinetta ja vatsalle täytettä. Ilta Ilveksessä tarjoaa kuitenkin enemmän – jotain mittaamatonta.

Kampin kauppakeskuksen kupeessa vuodesta 1932 toiminut ravintola Ilves innostuttaa yksinkertaisella menullaan, hätkähdyttää retrolla ilmeellään ja lopulta ihastuttaa rennon letkeällä ilmapiirillään. Rehti modernilla otteella valmistettu suomalainen ruoka on aseteltu nätisti lautaselle. Annokset tarjoavat rahalle vastinetta ja vatsalle täytettä. Viinilistakin viehättää. Tähän taitavasti nykyaikaa ja nostalgiaa yhdistävään Ilvekseen toivon voivani palata vielä vuosikymmenten jälkeen. Muistelemaan menneitä.

“Rokkityttö 46 tässä terve!”, tervehdin ystävääni linja-autoon astuessa naurahtaen. Olin punannut huulet tavallista punaisemmiksi, rajannut silmät astetta tummemmiksi, nostanut ponnaria päälaelle ja pukeutunut päästä varpaisiin himmeästi hohtavaan nahkaan. Olimme matkalla pääkaupunkiin. Juhlistamaan kaksi vuotta kestänyttä facebook -kaveruutta. Halloweenin hengessä.

Kieltolain ajan kahvilasta rokkikansan kantapaikaksi

Olin jo alkuviikosta varannut pöydän kahdelle kamppilaisravintola Ilveksestä. Itselle, kuten paluujunassa kohtaamallemme satunnaiselle kulkijallekin tuli Ilveksestä ensimmäisenä mieleen “Dambere”. Tuo nuoruusvuosien päheä bilepaikka.

Helsingin ravintola Ilveksestä olin vielä viikon alussa autuaan tietämätön. Noloa.

Kuinka kohta yhdeksänkymmentä vuotta Hämäläisten talon katutasossa samalla nimellä toiminut ravintola on voinut jäädä noteeraamatta?

Ehkä siksi, että en ole rokkityttö 46 – sen enempää sielultani kuin sydämeltänikään. Pintapuoleltakin vain satunnaisesti.

Vaikka jo kieltolain aikana syrjäisellä Kampinkadulla kahvilana aloittanutta Ilvestä voidaan pitää koko kansan kasuaalina ravintolana, niin pitkän historiansa aikana se lienee tulleen tutuimmaksi Hämiksen suojissa asustaneille opiskelijoille, läheisen linja-autoaseman kuskeille sekä naapurissa sijaitsevan legendaarisen rockklubin vieraille.

Tavastian kävijöitä Ilves palvelee edelleen. “Kantikset” kansoittavat tutun tunnelmallisen ravintolan pöydät mielellään. Kuten saatoimme illan edetessä huomata. Vaikka naapurissa ei soittajia näkynytkään.

Ilveksessä on helppo virittäytyä keikkatunnelmaan. Chillata tai tankata lisää virtaa keikan jälkimainingeissa. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs – sapuskalle.

Uudistunut retroravintola innostaa – ja epäilyttää

Ravintola Ilves syöksähti nenän eteen jostain netin syövereistä houkuttelevan illallistarjouksen muodossa. Kolme ruokalajia kahdelle alta neljänkympin on helsinkiläisravintoloissa harvinaista herkkua. Tosin pelkkä tarjous ei paikalle houkuta – ellei menu innosta.

Uusitun ilmeen ja uuden keittiömestarin myötä myös ravintolan ruokalista loistaa uutuuttaan. Uusi menu innosti lopulta niinkin isosti, että pysyimme pyllyt Ilveksen penkissä kokonaiset viisi tuntia. Nauttien kaikki yhdeksän ruokalajia. Sekä sen seitsemää sorttia vetävältä viinilistalta.

Ravintola Ilveksen julkisivu jää helposti viereisen kauppakeskuksen varjoon. Vain pimenevässä illassa punaisena hohtava “kissakyltti” saattaa varastaa ohikulkijoiden huomion.

Ilveksen muotoon taivutetun punaisen valokyltin alla ovea auki kiskoessani heräsi epäilys. Oh shit, nyt ollaan kyllä aivan väärässä paikassa. Tai ainakin vahvasti oman mukavuusalueen laitamilla. Vastaan tulvahti kuluneen oloinen, kantabaariin vahvasti viittova tila puoleen väliin keltaisiksi maalattuinen pilareineen.

“Käydään nyt katsomassa… Ei tähän hintaan paljoa menetä”, uskottelin. Ehkä enemmän itselleni kuin joka asiaan tyynesti suhtautuvalle kaverille.

Retrohenkinen sisustus tuntui nähneen jo parhaat päivänsä ja sai epäilykset ravintolan tasosta heräämään.

Vielä alkuillasta viiden aikaan ravintola oli tyhjillään. Tarjoilija kehotti valitsemaan pöydän vapaasti. Mutta jo jossain vaiheessa iltaa sisääntulijoita ohjattiin vapaiden pöytien puutteessa takaisin kadulle.

Sisääntulotilaa hallitsevan baaritiskin takaa silmiin tarttui hauskasti viinaksilla täytettyjen kylpyhuonepeilien koristama seinä. Siirryimme siitä astetta hämyisempään “takatilaan”. Jonka tulkitsin toimittavan ensisijaisesti ravintolasalin virkaa.

Yritin löytää kuvaamisen kannalta suotuisimman paikan. Kolme eri pöytää kokeiltuani totesin jokaisen olevan yhtä toivoton tapaus. Valo oli tiukassa. Kuten se tähän aikaan vuodesta tahtoo vähän joka paikassa olla. Vain valokuvaaja haluaa nauttia illallisensa valonheittimien loisteessa.

Baatiskin takainen hauska seinä vie muistojen matkalle 70-lukulaiseen kylpyhuoneeseen.

Koko menu ja yksi Merimaa, kiitos!

Saimme jo ravintolan kotisivuilla tutuksi käyneen ruokalistan eteemme. Yksi selkeä A4 on menu mun makuun. Ei sen viittätoista sivua selattavaksi. Annosten hintakin on kaikilla kolmella oman kategoriansa vaihtoehdolla sama. Yksinkertainen on. Helppoa. Etenkin, jos päättää syödä samantien koko menun alusta loppuun. Puoliksi.

Pitkämielinen ja palvelualtis tarjoilijamme Noora hyväksyi ehdotuksemme sosiaalisen syömisen mallista ja toteutti mallikkaasti kaikki illan aikana esittämämme erityistoiveet. Kiitos vielä kaikesta – etenkin kärsivällisyydestä hänelle.

Käytännössä saimme aina pyynnöstä eteemme kokonaisen annoksen yksi kerrallaan, jonka omatoimisesti puolitimme omille lautasillemme. Erittäin toimiva ja tyydyttävä ratkaisu. Kun mikään ei riitä vaan haluaa kaiken kerralla.

Kuohuva kuplajuoma innosti tutkimaan Ilveksen sisustuksen kotoisia elementtejä lähemmin.

Aloitin illan orjalliseen tapaan lasilla kuohuvaa. Kaveri tiukemmalla katkeropohjaisella aperitiivilla.

Rapsakka Masia Can Tutusausin cava – Vall Dolina Brut Nature Reserva kuivasi odotetusti suuta Ilveksen tunnelmaa tunnustellessa. Aloin hiljalleen lämmetä. Ihmisten virratessa viereisiin pöytiin. Ja kuplajuoman haihtuessa lasista.

Punajuuricarpaccio punajuurimoussen ja ikääntyneen balsamicon kera.

Menun ateriajärjestys tuntui järkevältä, joten aloitimme ensimmäiseltä riviltä ja lopetimme viimeiseen.

Värikylläinen punajuuriannos hiveli silmää. Lautaselta löytyi kauniisti kiiltelevää punajuurimoussea sekä ohuelti viipaloitua punajuuricarpacciota, jossa olin maistavinani hennon, piklauksesta tutun etikkaisuuden. Vahvempikin olisi kelvannut.

Menussa mainostettu 12 vuotta ikääntynyt balsamico meni kyllä ihan ohi. Hukkui ehkä makean punajuuren sekaan.

Punajuuriannos sävähdytti ulkonäöllisesti, mutta jäi lopulta hieman latteaksi – yksiulotteiseksi. Olisin kaivannut sekaan jotain suolaista tasapainotusta. Ja enemmän potkua. Vaikka klassista vuohenjuustoa ja balsamicon sijaan jännittävämpää inkivääriä. Värin lisäksi makua elämään.

Foccaciaa, tapenadetahnaa ja oliiveja.

Kyllähän pöydästä myös suolaista löytyi. Erikseen tarjotuista oliiveista, herkullisesta tapenadasta ja foccaciaa muistuttavasta, suolakitein viimeistellystä vaaleasta leivästä.

En asiaa aterioidessa juurikaan ajatellut, mutta näin jälkikäteen mietittynä hämäräksi jäi, jotta oliko leipälautasesta tarkoitus nauttia omillaan vai osana punaista juurikasannosta.

Marinoitua lohifileetä, seesamimajoneesia ja vesikrassia.

Kasvislautasesta kalaan. Seesaminsiemenissä pyöritellyt lohirullat kera seesamimajoneesin ja vesikrassisalaatin toimivat jo paremmin. Lohi oli suussasulavan maukasta. Joskin pikkaisen lisää potkua olin taas vailla. Vaikka jostain japanilaistyylisestä dippauskulhosta.

Seesamimajoneesi oli kai tarkoitettu täyttämään tämä tehtävä. Sen se teki varsin ujosti. Itse kaipasin enemmän happoa leikkaamaan lohen ja majoneesin rasvaisuutta.

Rohkeutta. Sitä minä olisin toivonut.

Vaikka annos sinänsä olikin hyvää. Kiitos laadukkaan lohen. Toisaalta pohdin, että ehkä kalan oli tarkoituskin loistaa. Ihan omana itsenään.

Luonnollisempien viinien ystävä viihtyy Ilveksessä.

Mielenkiintoinen viinilista houkutteli maistamaan useampaakin eri sorttia tuota jumalten juomaa. Täytettyä lasi kun edellinen oli tyhjentynyt. Enemmän uteliaisuuteen keskittyen kuin paritusten perään katsoen. Josta johtuen en enää aivan tarkalleen muista, milloin viini vaihtui lasissa toiseen.

Lohen kanssa olin vielä jokseenkin kärryillä. Omassa lasissa viihtyi intensiivinen Eric Texierin mâconilainen naturaali Chardonnay, kaverilla itävaltalaista Heinrichin punaista ja kivan kirsikkaista Pinot Noiria.

Kolmantena alkuruokana eteen tupsahti lautasellinen poropastramia kera puolukkahillokkeen, juurespyreen sekä -lastujen. Ja mitä ilmeisimmin sen samaisen vesikrassisalaatin, jota olimme nauttineet jo kahden ensimmäisen alkuruoan kohdalla. Ja tulisimme vielä saamaan parin pääruoankin kera.

Harvemmin sitä tietysti yksi ihminen kolmea annosta alku- ja pääruokaa tilaa. Mutta tällä kertaa vähäinen vaihtelu olisi ollut tervetullut.

Poropastramia, puolukkaa, juurespyrettä ja -lastuja.

Murea poro kuitenkin nappasi. Taisimme molemmat nostaa pastramin alkuruokien kingiksi.

Täytyy tähän väliin todeta, että alkuruokien koko oli kyllä kympin hintaan todella jees. Punajuuri- tai poroannoksesta riittäisi kokonaiseksi lounasateriaksi.

Alkuruokien jälkeen ateriointiin pukkasi pientä paussia, kun yhtäkkiä yllättäen saimme pöytäämme sanavalmiin “Tähdet, tähdet” -ohjelman tuomarin, Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtaja Juhani Merimaan. Pyynnöstä toki hän ystävällisesti pöytäämme istui.

Merimaa on ystävälleni työkuvioiden kautta tuttu ja olimme jo paikalle saapuessa osuneet Kampin kauppakeskuksessa kohdakkain. Emme kumpikaan kuitenkaan tienneet tämän Tavastiaa ja alakerran Semifinaali -klubia sekä useita tunnettuja festareita isännöivän “rockikingin” tassuttelevan omistajaisännän oikeudella myös Ilveksessä.

Ei meillä ole mitään lippua salossa.Juhani Merimaa

Näin totesi Juhani, kun tiedustelin, että millaista genreä Ilves edustaa ja millaista asiakaskuntaa tavoittelee. Rockkansan suosiosta ja kantiksista huolimatta Ilveksen ovet ovat avoinna kaikille kadun kulkijoille.

Tryffelirisottoa, parmesanjuustoa ja yrttejä.

Varttia vailla tunnin jälkeen oli aika päästää mister Merimaa matkoihinsa ja siirtyä pääruokien pariin. Rundin korkkasi tryffelirisotto jo harvinaisen tutuksi käyneen krassisalaatin kera.

Makunystyrät kehräsivät parmesanilla viimeistellyn tryffelirisoton kohdalla kiitettävästi. Riisinjyvät olivat sopivan napakoita, mutta omaan mieleen olevaa riisipuuromaista kermaisuutta olisi jyvien välissä voinut olla enemmän.

Myös menun maininta yrteistä jäi mietityttämään. Tarkoitettiinko yrteillä vesikrassisalaattia vai jotain muuta?

Pääruokiin päästessä taisivat taas viinitkin vaihtua lasissa. Omaan lasiin sujahti portugalilaisen Aphrosin Loureiro -rypäleestä valmistettu, kevyen raikas Ten Vinho Verde. Kaverille kalan kanssa mainiosti passaavaa, itselleni jo entuudestaan tuttua Loimerin Grüner Veltlineriä Itävallasta.

Siikafileetä, fenkolia ja siikli-perunaa kera sitruunaisen beurre blanc -kastikkeen.

Sitten siikaa. Ei esteettisesti kaikkein värikkäin annos, mutta edessä lepäsi yksi parhaimmista nauttimistani siika-annoksista. Mainio esimerkki siitä, kuinka klassikot vaan toimivat. Kun homman osaa.

Sinänsä yksinkertaiselta tuntuva paistettu siikafile kera fenkolin, hivenen makean siikliperunan sekä vaalean voikastikkeen nousi koko aterian kohokohdaksi.

Beurre blanc kiilteli lautasella mallikkaasti ja maistui raikkaan sitruunaiselta vivahduksella tilliä. Kala oli täydellisesti kypsennetty, nahka ohutta ja rapsakkaa. Usein nautin kalani nahatta, mutta tällä kertaa ei käynyt mielessäkään kaapia makoisaa nahkaa kalan päältä lautasen reunalle.

Ihan nappiannos, jonka arvelen kuvastavan Ilveksen uuden keittiömestarin, aiemmin mm. Tukkutorin kalassa toimineen Tero Nummelinin kokemusta ja osaamista.

Ylikypsää karitsanniskaa ja juureksia madeira-kastikeella.

Viimeistä pääruokaa lautasella edusti kiiltävän tummaan madeirakastikkeeseen verhoutunut ylikypsä karitsanniska kera juurespalojen. Uunijuuresten – veikkaan.

Karitsa oli maukasta ja mureaa, mutta madeirasoosista en pitänyt. Ei vaan ole madeira mun juttu. Ei lasissa, eikä lautasella.

Juureksetkaan eivät sinänsä säväyttäneet. Tosin en niitä kovin merkityksellisiksi lautasella kokenutkaan. Pääroolia veti selkeästi karitsa ja se hoiti hommansa oikein onnistuneesti.

Illan viimeiseksi viiniksi valitsin karitsaa ja seuraava juustoannosta silmällä pitäen komean prioratilaisen punaviinin, Franck Massardin kohtuullisen tykin ja kompleksisen Humilitatin.

Kaveri luotti astetta lempeämpään, aromikkaaseen italialaiseen – lasissa San Cassianon Superiore Ripasso.

Kolmen juuston juustolautanen – brietä, sinihomejuustoa sekä vuohenjuustoa kera hillottujen rypäleiden ja raparperihillokkeen(?).

Keskipitkän jälkiruokamaratonin korkkasi kolmen juuston lautanen. Hienoa, että ei-niin-makeaan-menevällekin löytyy vaihtoehto. Vaikka itse ajattelin juustolautasta tällä kertaa lähinnä väliruokana ennen makeampaan settiin siirtymistä.

Juustolautasella huomion varasti rakenteeltaan pehmeä, mutta maultaan kohtuullisen ärhäkkä sinihomejuusto. Tykkäsin. Alalaji ei harmikseni selvinnyt. Enkä sitä uskalla varmuudella lähteä veikkaamaan – roquefortin tyyliseksi luonnehtisin.

Sinihomejuuston lisäksi lautaselta löytyi brietä sekä kypsytettyä vuohenjuustoa. Lisukkeina oli hauskoja, hillottuja rypäleitä sekä raparperihilloketta. Muistaakseni. Eikä vesikrassin versojakaan oltu unohdettu 😉

Dekonsturoitu mangojuustokakku chili-mangohillokkeella.

Dekonstruoitu mangojuustokakku säväytti – esteettisesti. Ja sisälsi mangoa monessa eri muodossa. Ainakin moussena, tuoreena ja hillottuna.

Hillokkeen maustamiseen käytetty chili meni itseltäni ihan ohi. Mukana oli myös makeaa marenkia ja hienojakoista murua, joka olisi kaiketi voinut olla karkeampaakin. Kaipasin kauttaaltaan pehmeään annokseen enemmän purtavaa.

Mangoa monessa muodossa – tuoreena, moussena, geelinä ja hillokkeena ainakin.

Inspiraationa toimineen juustokakun ajatus välittyi kokonaisuudesta väkevästi, mutta jokin kylmä ja/tai kirpakka elementti, esimerkiksi sitruunalla virkistetty mangosorbetti moussen rinnalla olisi ollut kiva tasapaksuksi jääneen kokonaisuuden raikastaja. Annos oli hyvä, mutta ei vielä ihan huippu.

Suklaan suvereeneina ystävinä olimme odottaneet viimeiseksi jätettyä jälkkäriä vesi kielellä jo menun ensinäkemisestä saakka. Suklaa, suklaa, suklaa... – taivasten valtakunta lautasella.

Suklaa, suklaa, suklaa… Suklaakakkua, suklaaganachea, suklaarakeita ja suklaajäätelöä.

Suklaata suklaa-annoksessa piisasikin. Oli suklaajäätelöä, -brownieta ja -ganachea sekä rapsakoita suklaarakeita.

Parasta annoksessa oli ehdottomasti supersuklainen kakkupala kaikkien muiden suklaisten lisukkeiden alla. Myös sisältä rapeat suklaarakeet olivat hauska ja harvoin vastaantullut elementti.

Tästä kakkupalasta suklaa-addikti kiittää. Ja kumartaa. Nappilopetus kaiken kaikkiaan kivalle ravintolaillalle – jäi hyvä maku suuhun.

Rento retrotunnelma ihastuttaa ja ruokarahallekin saa vastinetta

Vaikka annosten toteutus oli suht tasaisen varmaa alusta loppuun saakka, niin omaan makuun maistuvin kokonaisuus on helppo koostaa. Alkuun poroa, keskelle siikaa, väliin juustot ja lopuksi suu suklaiseksi. Tähän settiin pistäisin kyllä viisikymppiä – silmäripseäkään räpäyttämättä.

Kouluarvosanaksi kahdeksan plus lienee paikallaan. Pienellä viilauksella on kasi nostettavissa ysiin – helposti.

Yllättäen ilta Ilveksessä kohosi toistaisten ravintolakokemusteni listalla vähintäänkin top kymppiin. Ehkä jopa viiden parhaan paikkeille.

Alun epäilyistä ja kankeudesta huolimatta.

Eniten Ilveksessä ilahdutti illan mittaan rennon kotoisaksi kasvanut tunnelma. Ensivaikutelman aivan väärästä paikasta kuoriutui harvinaisen hieno kokemus. Mitä opin? Kannattaa katsoa koko korttipakka. Koska ensivaikutelma ei aina osu oikeaan.

Mielenkiintoiselle viinilistalle on myös pakko pistää pisteet. Luomu, biodynaaminen ja natu rulaavat.

Toivotaan, että historiallinen pitkän linjan Ilves pysyy paikoillaan vielä pitkään. Sieluni silmin näen jo itseni istumassa ravintolan hämärän loossin kuluneilla istuimilla muistelemassa ensimmäistä iltaa Ilveksessä. Sitä, jolloin söimme koko yhdeksän ruokalajin menun yhdeltä istumalta.

Yhteystiedot Ravintola Ilves, Helsinki

Lisää ravintolatarinoita facebookissa ja instagramissa!

1 comment

  1. Pingback:Osteria & Caffé Ventuno: Maistelumenu täynnä MUHKEITA Italian makuja – Ravintolatarinat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *